Yritys

Mäkelän Takomo

Mäkelän takomo on vuodesta 1956 toiminut perheyritys. Yrityksen omistus, toiminta ja osaaminen on siirtynyt suvussa seuraaville sukupolville. Nykyään yrityksen omistavat kolme veljestä, Esa, Olli ja Ari. Omistajien lisäksi on töissä palkattua, osaavaa henkilöstöä.

Mäkelän Takomolla on toimitilaa kahdessa paikassa Etelä-Karjalassa, Savitaipaleella. Puusepäntiellä suoritamme asiakkaillemme koneiden kokoonpanoa ja Teollisuustiellä takomotoimintaa, osien valmistusta sekä muuta koneistusta. Toimitilaa on käytössämme yhteensä lähes 2000m².

Laatu ajavana voimana

Pyrimme jatkuvasti kestäviin tuotteisiin sekä kumppanuuksiin. Kaikki asiakkaillemme menevät koneet ja osat käyvät aina tarkastusprosessin läpi ennen toimitusta. Kalustomme on nykyaikaista ja pidämme jatkuvasti huolta, että kaikkien työntekijöidemme osaaminen vastaa tämän päivän tarpeita.

makelantakomo
rauta_1